AMEE 2017:N ILOINEN SANOMA
”Pöhinää” oli vähintäänkin riittävästi, kun Messukeskuksessa oli paikalla lähes 4 000 lääketieteen opetus -kongressin osallistujaa, valtaosa lääkäreitä, ja kaikenlaista uutta oli esillä. Ja heti alkuun kehut järjestäjille: järjestelyt ja ohjelma olivat kokonaisuudessaan mainiot, vain posteri–opasteet olivat lainassa länsimetrosta… Näyttelyaluekin oli yllättävän laaja ja monipuolinen, kattaen niin kaupallisia kuin epäkaupallisia toimijoita: opetuksen, ohjauksen, oppimateriaalien tarjontaa oli niin perinteisinä kirjoina ja e-oppimisalustoina, virtuaalisina anatomiapöytinä kuin lääketieteen opetuksen maisteriohjelmina.
Kongressissa käytettyjen opetusmenetelmien runsaus oli silmiin pistävä – oli niin fringeä, pechakuchaa, työpajoja, posterikävelyjä ja e-postereita, paneeleita, flipped learningia, mielipidepuheenvuoroja, pyöreitä pöytiä kuin perinteisiä luentojakin. Alustukset power-pointeineen olivat vain 10-15 minuutin mittaisia ja teknisesti pääosin hyvin toteutettuja, eikä entisajan liian täyteen ahdettuja tekstislidejä juuri näkynyt. Vinkkejä omaankin esittämiseen tuli!
Lääketieteen koulutukseen liittyvän tutkimuksen määrä yllätti – paljon sitä tehdään. Tietysti tutkimuksen taso vaihtelikin, mutta paljon oli hyvätasoista ja monipuolista tutkimusta; niin epidemiologista, kvantitatiivista, kehittävän työntutkimuksen kuin laadullisenkin metodologian menetelmin rakennettuja. Oli niin professoreiden, väitöskirjatutkijoiden, kaikenkokoisten organisaatioiden kuin tavallistenkin opettajien pienimuotoisempia esityksiä. Posteriesityksistä minua yllätti ja viehätti innovatiivinen ja poikkitieteellinen esitys Thaimaan kuninkaan 10 eettisen periaatteen soveltamisesta erikoislääkärikoulutuksessa… yllättävän sovellettavaa!
Tutkimustulosten sovellettavuus on toki iso oma kysymyksensä. Erilaisissa järjestelmissä ja konteksteissa tehdyt tutkimukset ovat harvoin sovellettavissa suoraan. Koulutus- ja palvelujärjestelmät, kulttuuriset tekijät, lääkärikoulutuksen merkitys ja nykytila, historia ja tulevaisuuskin ovat maapallolla hyvin erilaisia. Selväksi tuli, että monella eri tavalla voidaan kouluttaa ja kouluttautua lääkäriksi, joka saa, osaa ja haluaa ottaa potilasturvallisuuden, potilaan oikeudet ja tarkoituksenmukaisen hoidon perusteet huomioon.
Ohjelmatietojen mukaan suomalaisia esityksiä kaikkiaan noin 1900 esityksestä oli noin 90. Suomalaisia työterveyshuollon posteriesityksiä oli kolme ja kaikkinensa työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksemme parissa työskentelevien henkilöiden esityksiä oli yhteensä kuusi – varsin hyvin siis! Havahduin myös olemaan jotenkin ylpeä kaikesta työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen parissa tehdystä tutkimuksesta – virtuaaliyliopiston tthvyo-sivulle on kerätty suurin osa 2000-luvulla tehdyistä julkaisuista, ja niitä on siellä jo yhteensä 85 kappaletta, lisäksi 19 posteria (kts. www.tthyvo.fi/tthvyo/ ja sieltä julkaisut sekä kongressit). Täysin meillä käsittelemättömiä aihepiirejä ei tullut vastaan.
Kongressin kaikkein paras esitys oli Pasi Sahlbergin pitämä plenaariluento – yksinkertaisesti loistava! Tuli vakuuttuneeksi, että koulutusjärjestelmä Suomessa on tehnyt paljon hyviä ja oikeita asioita. Niiden perustana ovat mm. luottamus, aikaa yhdessä oppimiselle, opettajien hyvä koulutus ja jopa naisten ja äitien asema yhteiskunnassa – eivät kontrolli, kuri tms. Esitys on tallennettu ja katsottavissa.
Ensikertalaisena AMEE:ssa koin kongressin omaa ammatillista identiteettiäni vahvistavana. Yksittäisten esitysten ohella minua yllättivät alan tutkimuksen laajuus ja monimuotoisuus, opetusmenetelmien vaihtelevuus, ja sen havaitseminen, että lääketieteen koulutukseen ja sen kehittämiseen osallistuu valtava joukko ympäri maailmaa. Hyvin koulutettu, osaava ja motivoitunut lääkäri on terveyspalvelujärjestelmän ja potilastyön toimivuuden keskeinen tukijalka!