Digiloikkaa vai digikolmiloikkaa?

Keväällä noin miljoona työntekijää siirtyi etätyöhön. Noin vain. Sen jälkeenkin on arvioitu, että jopa 50-60 prosenttia töistä voisi tehdä pysyvästikin (ainakin pääosin) etänä. Vuosia oli jo puhuttu etätyön lisääntymisestä digitalisaation edetessä, mutta kävi vanhanaikaisesti: pakko osoittautui parhaaksi muusaksi. Digiloikan airueina keväällä toimivat koulut ja oppilaitokset: tässä loikassa opettajat tekivät pienimuotoisen ihmeen!

Monessa työssä digiloikka osoittaa hyviä puolia: työmatkat vähenevät, niihin käytetty aika ja raha vähenevät, työmatkatapaturmillekin käy samoin. Työ tehostuu muutenkin, työn tekemisen intensiteetti kasvaa, tulos paranee. Samalla toki myös kuormitus kasvaa ja osa kokee jäävänsä työporukoista eristyksiin tai yksin. Kognitiivisesta ja näyttöpääte-ergonomiasta jokainen huolehtii itse, maksaa sähköpöytänsä ym. itse, itseohjautuu työnsä ja tavoitteidensa suhteen. Kaikkien aineistojen olisi löydyttävä netistä, mutta eivät löydy.

Tekniikka on joka tapauksessa tullut monin tavoin tutuksi, erityisesti erilaiset yhteydenpito- ja kokousohjelmat. Niiden peruskäytöstä useimmat selviävät jo hyvin, mutta monet kaipaavat kuitenkin oikeita live-kontakteja. Niissä kehonkieli, äänensävyt ja ilmeet, keskustelun elävyys, vuorovaikutus ja asioiden hoito koetaan paremmiksi.

Mutta myös teamsia ja zoomia voidaan elävöittää: pidetään kamerat päällä, mikrofonitkin (jos ääni ei lähde kiertämään), käytetään ohjelman tai omia taustakuvia, kokoonnutaan yhteiseen luokkahuonenäkymään, tehdään äänestyksiä, käytetään chatia, keskustellaan pienryhmissä break-out-roomeissa, annetaan taputus-, peukutus- ym. merkkejä toisille. Tiedon ja asian hoitamisen ohella nauru, tunteet, tunnelmat välittyvät ainakin tuttujen kesken oikeinkin hyvin! Ja ohjelmat kehittyvät, uusia aktivointitapoja tulee koko ajan.

Työterveyshuolloissa keväällä vastaanotot hiljenivät, kontaktit siirtyivät verkkoon, työterveysyhteistyökin toteutui etänä. Työterveysneuvottelun osallistujista HR-edustaja voi olla Helsingissä, esimies Jyväskylässä ja työterveyshuolto ja työntekijä Kuopiossa. Kaikki etänä tai hybridimallissa työntekijä työterveyslääkärin kanssa samassa tilassa. Neuvottelun vetäminen ja muistion kirjoittaminen tällaisissa tilanteissa voi olla hyvinkin haastavaa. Miten etänä luodaan luottamussuhde tuntemattomien kesken, miten huomioida kaikki tai miten toimia, jos työntekijä romahtaa tai esimies hyökkää aggressiivisesti? Koulutustapahtumat siirtyivät verkkoon, esimerkkinä vaikkapa Etä-Suomen lääketiedetapahtuma. Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen ohjaustapaamisetkin ovat kyselyn mukaan toteutuneet jo puoliksi etäyhteydellä viimeisen puolivuotiskauden. Hyvin kokemuksin.

Lääketiedettä on sanottu myös läheisyyden tieteeksi, jossa esimerkiksi potilaan tutkiminen ja vuorovaikutus perustuvat läsnä olemiseen. Rajoituksista tai muutoksista huolimatta live-toimintaan verrattuna on kuitenkin todettava: paluuta entiseen ei ole, lisääntynyt etätyö on pysyvää todellisuutta massoille. Terveydenhuollossakin monelle. Ja digitalisaatio vain kiihtyy. Onko siis parasta vaihtaa lajia ja siirtyä digiloikkijasta digikolmiloikkaajaksi, sitenhän hyppää pisimmälle?