Mieleenpainuva AMEE 2017

Tämän vuoden AMEE-konferenssin teemana oli ”The power to surprise!” Ehkä suuria yllätyksiä ei vastaan tullut, mutta kokonaisuudessaan AMEE oli erittäin antoisa ja hieno kokemus. Olen onnellinen siitä että sain olla mukana!

Mieleeni jäivät esimerkiksi monet oppimisportfoliokokeilut ja ePortfoliot yleensäkin – uskon vahvasti että tulevaisuudessa oppimista/osaamista tullaan osoittamaan prosessimaisesti kuvaten nykyisen tenttimissysteemin sijaan. PechaKucha esityksissä ja useissa postereissa minua ilahdutti vahva yksilöllisyyden kunnioitus: seksuaalista tasa-arvoa, sukupuolineutraalia kohtelua ja ylipäätään opiskelijoiden mielenterveyttä ja jaksamista käsitteleviä hankkeita, tutkimuksia ja selvityksiä oli runsaasti. ”I´m so pleased I can be myself here” ei aina ole ihan itsestään selvää silloin, kun ympäristön odotukset nuorelle lääkärille poikkeavat omasta kokemusmaailmasta.

Hienoa että kovan opiskelutahdin ja päämäärätavoitteiden puristuksessa opiskelijoille tarjotaan myös jotain sellaista kuin oli esimerkiksi huikea Fringe. Mitä/mikä on Fringe? Jotain aivan erilaista mitä ei ainakaan minulle ole aikaisemmin tullut vastaan lääketieteen opetuksen kentältä. Miten Fringeä kuvaisi: taidetta, iloa, hauskuutta, luovuutta, leikillisyyttä – ja takuuvarmasti mieleenjäävää. Tätä menetelmää (vai mikä se nyt sitten onkaan) täytyy ehdottomasti saada lisää, ja jos rohkeutta riittää niin kokeilla itsekin?

Kovasti odottamani ammatti-identiteetin vahvistamiseen tähtäävät short communications -esitykset jättivät minulle vähän tyhjän fiiliksen, syynä oli ehkäpä joidenkin esitysten osalta varmaankin kulttuurierot. Tästä esimerkkinä taiwanilaisen lääkäriopiskelijan ammatti-identiteetin vahvistajana kolmanneksi tärkeimpänä tekijänä mainittu ohjaavan lääkärin ”dressing appropriately in workplace”… No mutta se oli vain yksi jännä huomio, isossa kansainvälisessä konferenssissa meitä on niin moneksi.

Suomen 100-vuotisjuhlan kynnyksellä en hirveästi riehaantunut letkajenkasta enkä valtavasti nähnyt sinivalkoisuuttakaan, vaikka niistä etukäteen oli promottu. Sen sijaan konffan upeinta antia oli ehdottomasti Pasi Sahlbergin ”What can medical education learn from the Finnish experience of educational change?” Sitä kuunnellessa oli hienoa ajatella kuuluvansa tähän pieneen kansaan, joka yleensä kehumisten keskelläkin aina löytää jotain vähäteltävää omasta osaamisestaan. Hassu juttu. Mutta niinhän sitä itsekin omassa posteriesityksessään tuskaili kangerteluaan ja jännitti osaamistaan – lieneeköhän tuo ilmiö jossain tämän kansakunnan geeneissä?! Työkaverit kysyivät tänään: ”no miten meni? Minä vastasin: No enpä tiiä. Kai se meni jotenkuten. ”