OLETKO HUOLESTUNUT, TUTKITKO LIIKAA?

Lääkäriportaalissa referoitiin 07.08.2013 yhdysvaltalaista Health Affairsissa julkaistua tutkimusta. Sen mukaan lääkäreiden kliinistä toimintaa ohjaa pelko syytteeseen joutumisesta väkevämmin kuin sairauden todellinen lääketieteellinen riski. Se voi ajaa defensiivisen lääketieteen käyttöön, jolla tarkoitetaan esimerkiksi diagnostisten tutkimusten määräämiseen ”kaiken varalta”. Lääkärin etiikka –julkaisussa defensiivinen lääketiede määritellään tutkimusten ja hoitojen määräämistä lääkärin oikeudellisen taustan varmistamiseksi. Referoidussa tutkimuksessa oli kerätty tietoja lähes 1,9 miljoonasta potilaasta, joita oli hoitanut kaikkiaan 3 469 lääkäriä. Yksi esimerkeistä oli alaselkäkipu, jonka käsittelyssä lakisyytteistä huolestuneet lääkärit määräsivät kuvantamistutkimuksia selvästi tiuhemmin kuin vähemmän huolestuneet lääkärit.

Kustannuksia kertyy ja aikaa kuluu, jos lähdetään defensiivisen lääketieteen tielle. Suorien tutkimuskustannusten lisäksi potilaat käyttävät tutkimuksiin työaikaansa, matkustavat tutkimuksiin ja tuloksia kuulemaan, ostavat ja käyttävät lääkkeitä kenties turhaankin. On vääriä positiivisia löydöksiä, joita varmistellaan ja selitellään ja konsultoidaan…

Yhdysvaltalaistutkijat ehdottavat keinoa liiallisen syytteenpelon liennyttämiseen: annetaan lääkäreille tietoa hoitovirheprosesseista ja realistisesta riskistä joutua syytteeseen.

Lääkäriportaalin artikkeli kysyy, missä määrin lakisyytteiden pelko saa lääkärit myös Suomessa määräämään turhia tutkimuksia ja hoitoja?

Toki terveydenhuollon kulttuuri ja käytännöt ovat USA:ssa hyvin erilaiset kuin Suomessa, mutta myös suomalaisen työterveyshuollon kannalta kysymys on relevantti. Julkisuudessa polemisoidaan jatkuvasti, että työssäkäyvillä on ohituskaista tutkimuksiin ja hoitoon, iso osa toiminnastamme hoidetaan tutkimuksia ja hoitoja liian herkästi generoivalla yksityisellä sektorilla jne.

Käytännössä lakisyytteiden riski Suomessa on hyvin pieni, se ei aiheuttane kenellekään meistä jatkuvaa huolestuneisuutta. Enemmän ohjannee potilaiden huolestuneisuus omasta terveydestään ja tämän tuntuminen potilas-lääkärisuhteessa. On myös helpompaa määrätä joku yksinkertainen tutkimus kuin selitellä, ”ettei se minusta näyttäisi vakavaa olevan”. Kokemuskin vaikuttaa: nuoret lääkärit määräävät usein enemmän tutkimuksia kuin vanhat – nuoria lääkäreitä tulee koko ajan enemmän. Koulutustapammekin vaikuttanee: lääkäreiden koulutus tapahtuu suurelta osin sairaaloissa, joissa tavoitteena on virheiden välttäminen ja varmuuksien löytäminen. Avohoidon yleis- ja työterveyslääkärit toimivat puolestaan todennäköisyyksien perusteella – tämä vanha totuus usein unohtuu. Usein lakikin unohtuu: lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä mukaan lääkäri määrää tutkimuksen ja hoidon – toki potilaslain mukaan suunnitelma on laadittava ja hoito toteutettava hänen kanssaan yhteisymmärryksessä.

Ajan ja potilaiden vaatimustaso ovat siis nousseet, mutta vastataanko tähän paremmalla käytännön osaamisella vai laboratorio- tai konetutkimuksella? Yhdysvaltalaistutkijoiden suositus tilanteen korjaamiseksi oli lähtöasemaltaan negatiivinen, välttelevä. Itse suosittaisin ratkaisuksi sekä parempaa kliinistä osaamista eli jatkuvaa kouluttautumista ja oman toiminnan reflektointia ja kehittämistä että parempaa vuorovaikutusta. Avohoidossa myös epävarmuutta on siedettävä. Mahdollisuuksien ja vaatimusten noustessa vain entistä parempi ammattitaito lienee ainut kestävä ratkaisu – vai mitä mieltä Sinä olet?

Referoitu tutkimus: Emily R. Carrier, James D. Reschovsky, David A. Katz, Michelle M. Mello: High Physician Concern About Malpractice Risk Predicts More Aggressive Diagnostic Testing In Office-Based Practice. doi: 10.1377/hlthaff.2013.0233Health Aff August 2013 vol. 32 no.
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/559. www.finlex.fi
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785. www.finlex.fi
Lääkärin etiikka. Suomen Lääkäriliitto. Sähköisenä saatavissa http://www.laakariliitto.fi/tutkimus/kirjat