Onko uusi lokikirja erikoistujan paras ystävä?

Valtakunnallinen opintosuunnitelma (OPS) uudistui 1.8.2011. Sen myötä myös lokikirja uudistuu. Lokikirja konkretisoi  oppimisen tavoitteita, keinoja ja antaa vinkkejä hyvistä lähteistä. Kokonaan uusina asioina se sisältää mm. oppimispäiväkirjatyyppisen koulutustapahtumien dokumentoinnin, teoreettisten tuntien kirjaamisen tavan sekä laajastikin tenttikirjallisuuden ulkopuolisia lähteitä. Lisäksi oppimisen arviointi uudistuu, oppimisen keinoja on lisätty. Lokikirja muuttuu aiempaan nähden varsin paljon!

Uudistaminen on prosessina ollut uudistajilleen mielenkiintoinen. Uudistamista käynnistettiin jo vuosi sitten: luotiin vähän suuria linjoja, nimettiin toimijoita. Maalis-toukokuussa työryhmä työsti asiaa keskenään, sähköpostitse ja tapasikin saman pöydän äärellä. Kirjoitustyö jatkui kesällä ja työryhmäkokous elokuun alkupuolella pohti asiaa vielä päivän mittaisessa tapaamisessa. Luonnos on ollut yliopistojen kesken kommentoitavana jo useaankin otteeseen – kaikkien yliopistojen edustajien mielipiteitä ja kommentteja on saatu, yhteistyö on ollut aktiivista ja koettu tärkeäksi.

Myös varsinaisten käyttäjien eli erikoistujien ja kouluttajien mielipiteitä on kuultu jo valmisteluvaiheessa. Lokikirjaluonnosta on esitelty ainakin 2 eri aluetapaamisessa (Oulu ja Mikkeli), Jyväskylässä Tth-Pedassa kouluttajille, starttiseminaarissa Kuopiossa. Pari kertaa tätä on Kuopiossa esitelty aivan ulkopuolisillekin. Lokikirjaluonnosta on muokattu saadun palautteen mukaan.

Palaute on ollut pääosin myönteistä, jopa innostunutta! Erityisesti kouluttajat ovat kokeneet muutokset omaa työtään selkiinnyttävinä ja helpottavinakin, he osaavat verrata vanhojen lokikirjojen sisältöä nykyiseen – ”on kuin mersulla ajaisi ladan jälkeen”. Uudet erikoistujat ovat katsoneet silmät vähän ympäripyöreinä; tekstiä on koettu olevan paljonlaisesti. Paljous johtuu kuitenkin suurelta osin siitä, että esimerkkejä oppimisen keinoista on lisätty, esimerkit pakollisen tenttikirjallisuuden ulkopuolelta tulevista hyvistä muista lähteistä on tullut uutena osiona mukaan niille, jotka haluavat perehtyä muihinkin lähteisiin. Määrää arvioitaessa on myös muistettava, että ERHA jäi pois ja niinpä oppimisen edistymisen arviointi tehdään nyt suoraan lokikirjaan eikä erillisiä ohjelmia lokikirjan lisäksi tarvitse käyttää – se on selvä helpotus.

Uskon, että lokikirjasta on erityisesti erikoistujalle iso apu oppimisen tukena ja ohjaajana – samalla myös kouluttaja saa uuden vahvan työkalun ohjauksensa tueksi! Lokikirja julkaistaan lokakuussa ja sen voi ottaa välittömästi käyttöön. Palautetta lokikirjasta otetaan vastaan jatkuvasti/milloin tahansa, esim. osoitteeseen jarmo.k.heikkinen(at)uef.fi, seuraavaa 2013 tapahtuvaa uudistamista varten.