Tatti työterveyslääkärinä

Hurahdin taas sienimetsään. Onkin ollut hämmästyttävä tattivuosi ainakin Kuopion seudulla, ja suppisten satokausi alkaa juuri nyt olla parhaimmillaan. Intouduin miettimään työterveyslääkäreiden ja tattien yhtäläisyyksiä – yllättävän paljon niitä löytyikin.

Tatteja on monen näköisiä, montaa eri lajia, mutta maultaan lähes kaikki ovat oikein hyviä, iso osa herkullisiakin. Myrkyllisiä niistä ei ole yksikään, mutta muutamat voivat aiheuttaa vatsavaivoja käyttäjilleen. Lisäksi yksi tatti (sappitatti) on niin pahanmakuinen, että pilaa tattien mainetta laajemminkin. Viimeksi mainitut aiheuttavat kuitenkin hyvienkin tattien arastelua ja alikäyttöä.

Tatit ovat mainioita verkostoitujia – itse asiassa ne ovat verkostonsa orgaanisia osia. Verkosto tulee aikansa toimeen ilman tätä näkyvää osaa, itiöemää, mutta yleensä ihmisille itse tatti on se tärkein. Tatti on myös tärkeä muille ekosysteemin tatinsyöjille, madoillekin, mutta pähkinäisessä terveyspommissa riittää toki jaettavaa kaikille, ketään erottelematta tai syrjimättä!

Tatti on kokonaisvaltaisesti terveellinen – se on malliesimerkki biopsykososiaalisesta ruoasta. Tatit esiintyvät etsijänsä sielulle ja ruumiille hyvää tekevässä metsässä, jossa psyyke rauhoittuu, mieliala nousee ja stressi laskee yhtä matkaa verenpaineen kanssa. Se vaatii viitsimistä: lähtemistä, etsimistä ja kävelyä, usein kaverin tai porukan kera tai moni käy sienimaastoissa ulkoiluttamassa koiraansa – siis aisteja, kehoa ja työkykyä kehittävää toimintaa ja hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Sienestäjä tuntee maastonsa ja sen erityispiirteet, metkutkin. Ja pitää tietysti sienipaikkatiedot visussa tietosuojassa – niistä ei kylillä huudella!

Ekologinenkin se on: lähes ilmaista, lähiruokaa, uusiutuvaa, prosessoimatonta, runsaasti hivenaineita ja vitamiineja. Maistuu itsessäänkin jo hyvältä, mutta tatti tuo umamia, täyteisyyttä, kaikkeen, mihin se koskee ja mihin sitä laitetaan. Resilientti ja monikäyttöinenkin se on eli parantaa kaikkea mihin sitä laitetaan: risottoon, pastakastikkeeksi, muhennoksena leivän päälle, pizzaan, grillattuna mausteöljyn kera kylmänä ja kuumana, keitoksi… Luonnollista on, vaikkakin lievästi harmittavaa, että tatitkin ovat kausiluonteisia – hyvinä vuosina tuottavat paljon hyvää, mutta huonojakin kausia on. Silloin ei hyvää synny niin paljoa, mutta yleensä laatu vastaa odotuksia.

Tatti on olemukseltaan kaunis ja sielulle esteettinen. Se saa löytäjänsä aina hyvälle tuulelle. Ja jos saisin itse valita, mikä tatti olisin, olisin varmaan – tylsästi – herkkutatti: tasapainoinen, pullea, kaikkien tuntema tomeralta näyttävä ja terveyttä, maukkaita elämyksiä lupaava tatti, joka kasvaisi kuusikon keskellä muiden kaltaistensa kanssa mukavana ryppäänä.