VÄÄRIN TYÖSKENNELTY, VÄÄRIN LOMAILTU?

Hesarissa 13.6.13 siteerattiin 50 vuotta aiemmin samalla päivämäärällä ilmestynyttä lehteä. Tuolloin Euroopan eri puolilla oli käyty debattia siitä, onko viiden päivän työviikko vai talviloma parempi lisä lyhyelle kesälomalle. Vuonna 1963 vielä tehtiin yleisesti 6-päiväistä ja 45-tuntista työviikkoa. Esimerkiki Saksassa lääkärikunta oli yllättäen 5-päiväistä viikkoa vastaan senaikaiseen näyttöön perustuen: ”Pitkäaikaisten tieteellisten tutkimusten pohjalla väittävät lääkärit, että vapaa lauantai työtätekevälle ihmiselle ei suinkaan merkitse virkistystä. Pitempi ja varsinkin toinen loma vuodessa olisi terveydelle verrattomasti suurempi apu.” Näytöstä en osaa sanoa, mutta mieleeni tulee Minna Canthin tunnettu sanonta: ”Vanhojen totuuksien on väistyttävä uusien tieltä!”

Suomessa kyse oli viikkotyöajan lyhentämisestä 45 tunnista 40 tuntiin. Tämä oli selvintä toteuttaa siten, että viikon kuudennen työpäivän, lauantain, viisituntinen työpäivä jäi pois. Lopullisesti työmarkkinakeskusjärjestöt sitten sopivat tästä vuonna 1965 ja laki työajan muuttamisesta Suomessa astui voimaan 1.1.1966. Työaika lyheni sitten eri aloilla asteittain vuoteen 1970, jolloin kaikki työntekijämme tekivät viisipäiväistä työviikkoa – tässä muutoksessa olimme ensimmäisten joukossa Euroopassa. Koululaisten työviikko muuttui 5-päiväiseksi lopullisesti syksyllä 1971.

Työaika on sadassa vuodessa lyhentynyt noin 10 tunnilla. Laki ”vain” 6-päiväisestä ja 47-tuntisesta työviikosta säädettiin Suomessa vuonna 1917 ja 40 tuntia siis vuonna 1963. Vuonna 2011 Suomessa kokoaikaisen työn viikkotuntimäärä oli Wikipedian mukaan keskimäärin 37,8 tuntia (mukana mahdolliset ylityötunnit ja poissaolot). Kokoaikaisten lääkäreiden keskimääräinen työaika on puolestaan yllättävän lähellä vuosisadan alun yleisiä työtuntimääriä, sillä se on Lääkärit Suomessa 2012 –kyselyn mukaan 44 tuntia viikossa. Osa-aikaisten lääkäreiden työaika oli keskimäärin 33 tuntia viikossa – osa-aikatyötä tekee kollegoista hieman alle viidennes.

Vuosilomasta puolestaan säädettiin vuoden 1922 työsopimuslaissa, loman vähimmäispituudeksi määriteltiin 7 päivää. Lomaoikeus piteni vaiheittain, kunnes vuoden 1973 vuosilomalaki nosti lomaoikeuden nykyiselle tasolle, joka keskimäärin on 25 päivää ja päälle yleisiä vapaapäiviä kymmenen, eli vuodessa on keskimäärin 35 loma-/vapaapäivää (Wikipedia).

Entä miten voi pitää ansaitun vuosilomansa oikein? Lomastressi on tuttu ilmiö, lomallejääntistressi samoin, lomaltapaluustressistä puhumattakaan. Ratkaisuksi Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Muller sanoo Hesarin haastattelussa 8.6.13, että : ” Toivon, että nykyinen 24/7-elämä muuttuisi sellaiseksi, että pitkin vuotta voitaisiin ottaa taukoja. 20 vuoden päästä tuntuisi sitten jo oudolta ajatella, että ihmisellä olisi vain yksi tietty aika vuodessa, joka pyhitetään työrasituksista palautumiseen ja lomailuun.” Minilomat, pitkät viikonloput… kuulostaa hyvältä. Esimerkiksi koululaisten lomat kuitenkin rajoittavat tätä tapaa lapsiperheissä.

Kiti Muller toteaa lopuksi, että ” Elämme valmennuksen ja ohjeistamisen yhteiskuntaa. Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa lomailla. Tärkeintä on virkistyä. Jos näet lehdessä jutun, jossa neuvotaan, miten lomailet oikein, jätä se lukematta.”

Mullerin loppukaneettiin on helppo yhtyä: jokaiselle meistä on omat parhaat ja riittävän hyvät tavat lomailla – meille sopivat tavat tiedämme vain me itse. Sopivasti rentouttavaa omatapaista lomakautta kaikille!

Palataan elokuussa innokkaina työn imuun ja blogin ääreen!