Työstä terveyttä -kirjasta uusittu painos

Työstä terveyttä -kirjasta on tehty perusteellisesti uusittu 4. painos. Se on tiivis perustietopaketti 2010-luvun työterveyshuollosta. Kirjan sisältö on päivitetty ja täydennetty käsittelemään entistä paremmin työterveyshuollon haasteita.

Työterveyshuollon odotetaan omalta osaltaan tukevan pyrkimystä suomalaisten työurien pidentämiseen. Työssä jatkamisen mahdollisuudet riippuvat kuitenkin suuresti työpaikan yhteistyöhalusta. Tuloksia saadaan aikaan vain edistämällä esimiestoimintaa, työn tekemisen edellytyksiä sekä työpaikan valmiutta ja mahdollisuuksia tukea työntekijöiden työntekoa, kun työkyky on alentunut tai uhattuna. Siksi kirjassa korostetaan ja tuodaan esille konkreettisia mahdollisuuksia kehittää erityisesti työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyötä.

Työstä terveyttä on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat perustietoa työterveyshuollosta, erityisesti työterveyshuollossa aloittaville, sivutoimisina tai konsultteina toimiville ja työterveyshuoltoon erikoistuville lääkäreille, työterveyshoitajille, työfysioterapeuteille, työterveyspsykologeille sekä muille työterveyshuollossa toimiville asiantuntijoille. Kirja on suunnattu myös henkilöstöhallinnon ja työsuojelun edustajille, jotka tarvitsevat perustietoa työterveyshuollosta yhteistyön parantamiseksi.