ICOH: HENGENNOSTATUSTA JA HUONEENTAULU
Avajaiset! Alkuun tietysti rekisteröinti: sujuuvaa, ehkä 30 sekuntia. Kongressireppu selkään ja kohti salia. Samalla silmäilyä ympärille: mukavasti näyttäisi olevan avajaisiinkin osallistujia tulossa. Osa on tullut shortseissa, osa puku päällä, casual. Ja taitaa tämä kongressikeskus olla melkoinen palatsi: tuossa on viitat ostoskeskukseen (Aasian suurin maanalainen ostoskeskus, kuulema), tuossa merimaailmaan, tuosta ravintolakadulle, taidenäyttelyihin… Avajaiset ovat salissa, jonka screeni on arviolta 4×20 metriä ja pari pienempää siinä sivussa. Kameramiehiä, lehdistö paikalla, simultaanitulkkaus, tietysti.
Alkuun puolitoista tuntia tervehdyspuheita: Korean työterveyslaitoksen ja paikallsisen STLY:n eli KOSHA:n edustajat, työministeri, WHO, ILO, ISSA, ergonomit, työturvallisuusihimiset, EU-OSHA:n ja Obaman terveiset erikseen. Puheissa korostetaan sitä, että voimme olla työstämme ja sen tärkeydestä ylpeitä, sitä on tehtävä yhdessä ja työtä on vielä paljon. Rajoja ei taloudella ole, ei siis myöskään työterveys- ja -turvallisuustyöllä niitä saa olla.
Puheissa toistuu myös iskulauseita: ”Jokaisella on oikeus tulla töistä kotiin ainakin yhtä terveenä kuin mitä töihin mennessä oli” ja ”Työterveys- ja -turvallisuus ovat hyväksi Sinulle, hyväksi bisnekselle ja hyväksi yhteiskunnalle.”
Peruskysymystäkin pohdittiin: Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Suomen olosuhteisiin käännettynä vastaus oli, että meitä tarvitaan siksi, että meillä on vuosittain noin 50 työtapaturmaista kuolemaa, 4000 ammattitautia ja -epäilyä vuosittain, 20 000 ennenaikaista työkyvyttömyyseläkettä, 120 000 työtapaturmaa, miljoona työntekijää, joilla on työkykyä alentava sairaus, 20 miljoonaa sairaspäivää vuodessa ja terveysongelmien vuoksi tekemättä jäävän työn kustannuksia päässä laskien ja mistään tarkistamatta ilmeisesti noin 30 miljardia… Tästä pitäisi tehdä huoneentaulu!
Vielä pari luentoa ennen iltapalaa. Ensiksi puhuu korealainen runouden professori aiheesta ”Olemmeko me me?” Vastaus oli ilmeisesti, että ainakin meidän pitäisi olla me, mutta kun se minä sotkee… välillä oloni oli kuin pieniälyisellä karhulla (Puh), jonka mielestä esityksessä oli liikaa pitkiä ja vaikeita sanoja… Avajaisten toisen, ammatillisen avajaisluennon piti Marianna Virtanen aiheesta, muodostavatko psykososiaaliset stressitekijät työelämän uuden epidemian? Perusteltua, jäsenneltyä, tutkittua tietoa ja varmaotteinen hallittu esitys – hyvä Marianna!
Vielä jaettiin elämäntyöpalkinto ICOH-palveluksista miehelle, joka esittelyn perusteella myös näytti sen ansaitsevan. Harmi, että pieniälyiselle karhulle pitkät, vaikeat aasialaiset nimetkin ovat niin vaikeita…
Kokkareet! Suupalaruokaa, ihan hyvää, valitettavan kansainvälistä, olisivat tehneet puhtaasti korealaista! Yksi lasi viiniä tuntui vähältä, enempää ei ollut. Bändi soitti liian kovaa tuttuja kasarihitejä, peitti 2/3 kaikesta keskustelusta ja loi epätodellisen tunnelman: missä olenkaan? Kättelyjä, tervehtimisiä, tuttuja, tutustumisia… Yhdeksän jälkeen oman hotellin porukan kanssa kävellen kotiin, yhden kaljan kautta, Kongressi on avattu!
